Kunnossapito ja huolto

Lainsäädäntö edellyttää rakentamiselta, rakennuksilta (Essential Requirements) ja rakennustuotteilta (Essential Characteristics) olennaisten perusvaatimusten – kuten paloturvallisuuden – täyttymistä. Viranomaisvaatimukset perustuvat näille perusominaisuuksille. Asennusten, joiden edellytetään toimivan palon aikana, tulee olla tehty siten, että niiden toimintakyky säilyy tarvittavan ajan ja rakennuksen omistajan tai haltijan tulee huolehtia paloturvallisuutta palvelevien laitteiden toimintakunnosta (RakMk E1/11.1).

Rakennusten suunnittelijoiden/toteuttajien sekä kiinteistön omistajien/käyttäjien tulee huolehtia henkilö- ja paloturvallisuutta edistävien toimenpiteiden toteutumisesta. Vastuunjako on määritettävä ja tiedostettava, jonka jälkeen tulee luoda käytännöt kunnossapidon toteuttamiseksi. Työtä on resurssien ja tarpeiden mukaan mahdollista jakaa, kiinteistön lähtökohdat huomioiden, oman organisaation ja ulkopuolisen asiantuntijan kesken.

Kunnossapidon merkitys tuottavuutta lisäävänä tekijänä on jatkuvassa kasvussa. Ulkopuolinen palvelukumppani voisi hoitaa pääosan toteutuksesta ja omalle henkilöstölle jäisi valvonnan osuus. Palokatkomiesten kattavampi palvelutarjonta tarjoaa myös mahdollisuuden saada enemmän palveluja samalta toimittajalta.

Palokatkomiehet ovat toteuttaneet rakenteellisen paloturvallisuuden kunnossapitoa yli kahden vuosikymmenen ajan erilaisissa kohteissa ympäri Suomea. Asiakkainamme ovat suuret teollisuuskonsernit, tietoliikennealan merkittävimmät toimijat, valtakunnalliset kiinteistömanagerit sekä huomattava määrä yksittäisiä kiinteistöjä. Kaikki asiakkaat ovat meille samanarvoisia!

Mielestämme paloturvallisuuden riskien hallinta = onnistunut kunnossapito. Se edellyttää vastuun ottamista, asioiden ennakointia ja toteutuksen seurantaa. On vaadittava laatua niin toteutuksen kuin ratkaisujenkin osalta. Paloturvallisuuteen tehty investointi on kannattava pienillä ylläpitokustannuksilla, mutta kunnossapidon laiminlyönti on alkuperäisen investoinnin hukkaamisen lisäksi usein myös seuraamuksiltaan kallista. Me huolehdimme puolestasi määräysten täyttymisestä, paloturvallisuuteen tehtyjen investointien kannattavuudesta ja ennen kaikkea pidämme paloturvallisuuden edellyttämää riskien hallinnan tasoa yllä.